Etätyö on asennekysymys
Koronakriisi on vaikuttanut useiden eri toimialojen tapaan tehdä töitä. IT-alalla jako etätöihin mieltyneisiin ja tähän työskentelyn muotoon penseämmin suhtautuviin on ollut hyvin selvä.
Etätöihin siirtyminen oli helpointa niillä aloilla, joilla työvälineet olivat jo valmiiksi digitaaliset ja työtehtävät paikkaan sitomattomat. Näistä syistä johtuen rynnistys city-toimistoilta kotikonttoreihin on ollut kenties näkyvintä juuri IT-alalla. Isot muutokset ovat harvoin pelkästään hyviä tai huonoja, mutta etätyö, etenkin pitkittyneessä muodossaan, on jakanut ohjelmistoalan ammattilaisten rivit harvinaisen selvästi kahteen leiriin.
Työmatkani on verrattain pitkä, joten omalla kohdallani etätöiden parasta antia on ollut mahdollisuus hyödyntää aiemmin siihen kulunut aika johonkin muuhun. Ikävä kyllä on myönnettävä, että tämä extra-tunti hupenee kuitenkin turhan usein myös mihinkäs muuhun kuin töiden tekoon. Tällä kysymysmerkkiä muistuttavalla ryhdillä liikunta missä tahansa muodossa olisi takuulla parempi vaihtoehto. Yllättävää kyllä olen havainnut myös, että istumista ilman jaloittelutaukoja tulee etätöissä syystä tai toisesta enemmän kuin toimistolla ollessa. Etätyöpäivät siis venyvät helposti pidemmiksi kuin toimistopäivät, ja kun vielä pakaroiden ja toimistotuolin pyhä liitto tuntuu olevan kotikonttorilla aiempaakin tiiviimpi, niin työn fyysiset haittavaikutukset tuntuvat väistämättä entistä selvemmin myös kropassa.
Etätyö vaatii myös itsekuria. Houkutus tarttua dailyn tai etäpalaverin aikana puhelimeen esimerkiksi sosiaalista mediaa selatakseen on etätöissä ehdottomasti suurempi kuin avokonttorissa muiden työtovereiden nähden. Toisaalta tilanne on auttanut näkemään sen, että mikrotauot itse asiassa auttavat pitämään keskittymisen kasassa, ja koodia pystyy tuottamaan ihan samalla tavalla college-pöksyissä ja naama ajamatta kuin toimiston smart casual -pukeutumiskoodia noudattaenkin. Rento työpäivän aloitus ei kuitenkaan sovi kaikille. Joillekin parran ajo, kauluspaitaan pukeutuminen sekä toimistolle hurauttaminen toimivat tietynlaisina triggereinä kiireiseen työpäivään valmistautumisessa. Ainakin meidän perheessämme lapset ovat olleet mielissään siitä, että vanhemmat ovat koulusta kotiin tullessa vastassa, vaikka töissä ovatkin. Meille vanhemmille tämä toki antaa mahdollisuuden olla enemmän läsnä lastemme arjessa, mutta ei-toivotut keskeytykset kesken työpäivän ovat tulleet tätäkin kautta ainakin allekirjoittaneelle harvinaisen tutuiksi.
Työn sosiaalisen puolen näivettymisestä on myös puhuttu paljon – eikä suotta. Kalenteriin varatut slotit yhteisille kahvihetkille eivät tunnu lainkaan yhtä spontaaneilta kuin ad hoc -sumpit tai tavallista pidempi lounas kollegojen kanssa toimistopäivien aikana. Tiimiytyminen ja ryhmähenki ovat kyllä ehdottomasti ottaneet hittiä tästä muutoksesta, mutta väittäisin, etteivät kuitenkaan ihan niin paljon kuin yleinen mielipide tuntuu olevan. Avuntarpeen yllättäessä työtoverit ovat yleensä vain Teams-puhelun päässä, ja kun ongelmia ratkotaan toimistollakin saman näytön ääressä, ei tämä IT-alan ominaisin yhteistyön muoto ole muuttunut kovinkaan paljon. Näihin yhteistyön hetkiin mahtuu kyllä kovan puheen sekaan myös pehmeämpiä arvoja vaalivia jutustelun hetkiä. Sosiaalisen kanssakäymisen fyysistä ulottuvuutta ei pidä kuitenkaan väheksyä. Aloitin kesken Korona-aikaa työskentelyn uudessa projektissa, jonka jäsenet ovat yhtä lukuun ottamatta itselleni täysin uusia tuttavuuksia. Olen hyvin ulospäinsuuntautunut ihminen, joten tutustuminen, yhteistyö ynnä muut asiat ovat kyllä sujuneet mallikkaasti, mutta voin kuvitella, että vähänkään korkeamman sosiaalisen suojamuurin takaa katselevan henkilön kohdalla (ja näitä IT-alallakin kyllä riittää) aito integroituminen osaksi tiimiä voi olla tällaisessa tilanteessa haastavaa. Tämä on huomattu myös työnantajapuolella. Itse asiassa jo ennen koronakriisiä. Etenkin konsulttifirmoille on tärkeää, että kauppatavara on vahvan teknisen osaamisen lisäksi sellaista, jonka voi myös sosiaalisessa mielessä heittää huoletta syvään päätyyn ilman epävarmuutta siitä, kelluuko kauppatavara vai ei. Kaikille on tilaa olla sellaisia kuin ovat, mutta on myönnettävä, että tämä aspekti konsulttifirmojen on rekrytointipäätöksiä tehdessään pakko ottaa huomioon.
Asiaa hetken punnittuani huomaan lopuksi palaavani takaisin tarinan juurelle. Tämän kirjoituksen otsikko on kannanotto. Koronatilanne tuli meille kaikille pyytämättä ja pakotettuna. Meillä kaikilla on kuitenkin valta omiin valintoihimme ja myös siihen, miten tähän pakotettuun tilanteeseen suhtaudumme. Löydämme vallitsevasta tilanteesta varmasti kukin tahoillamme erilaisia aspekteja – negatiivisia ja positiivisia. Voimme myös valita katsoa asiaa joko suppeasti laatikon sisältä tai laajemmin sen ulkopuolelta. Maailma muuttuu ja mullistuu kiihtyvää tahtia jatkossakin. Mieleen hiipii väistämättä ajatus, että niin kuin muutokset yleensä, myös etätyö on asennekysymys. Toimiakseen se vaatii mukautumista ja uusien toimintamallien omaksumista meiltä jokaiselta – siis oikeaa asennetta.
