-

Seniorikehittäjä – vietkö vai vikisetkö?

Cloudamiten tavoitteena on olla kokeneelle ohjelmistokehittäjälle paras mahdollinen työpaikka. Työn mielekkyydessä on olennaista kokemus siitä, että voi vaikuttaa omaan työhönsä. Meillä tähän pyritään monin tavoin palkkamallin muokkaamisesta toimiston pöytäjärjestykseen ja tuntikirjausjärjestelmästä paikkariippumattomaan työhön. Keksivalikoimaa ja hupparin mallia tärkeämpää on kuitenkin mielekkään projektin löytyminen.

Konsulttina työskentely mahdollistaa monenlaisen osaamisen kerryttämisen, mutta toisaalta ura voi pahimmillaan koostua irrallisista palaisista, jotka johtavat jumiin takomaan teknologiaa, joka ei ole kiinnostanut devaajaa itseään enää vuosiin. Cloudamitella haluamme panostaa ihan erityisen paljon siihen, että jokaiselle löytyy omaa uraa oikeaan suuntaan ohjaava seuraava projekti.

Uraohjaus auttaa ohjelmistokehittäjää, kahvi auttaa ajattelua. Kuva fancycrave1 Pixabaystä

Miten löydämme sinulle sopivan projektin?

Kun edellisen projektin loppu alkaa häämöttää, istumme alas kahvikuppien kanssa ja alamme suunnitella tulevaa. Sitran ja Innolinkin kyselyn mukaan jopa 40 % suomalaisista aikuisista on sitä mieltä, että omasta osaamisesta kertominen ei ole helppoa ja meillä devarin ei tarvitsekaan tehdä tätä yksin. Juttelemme yhdessä ydinosaamisesta (teknologioista) ja ns. siirrettävistä taidoista (esim. perehdyttäminen, monikulttuurisessa tiimissä työskentely). Osaamisen lisäksi yhtä tärkeä teema on toiveet. Haluatko vahvistaa jotain tiettyä osaamista? Haluatko tehdä kaiken etänä tai matkustella ulkomaille? Haluatko valmentaa junnuja, toimia tiimisi koodin portinvartijana tai työskennellä jollain tietyllä alalla? Tavoitteesi seuraavan tehtävän suhteen voi olla myös vaikkapa tasapainottaa elämää löytämällä projekti tutusta organisaatiosta ja sekin on ok; meillä sinä olet päähenkilö ja päätät tavoitteistasi.

Päivitämme yhdessä CV:si, joka on meillä perinteistä listamuotoista ansioluetteloa laajempi. Ajattelemme, että ohjelmistokehittäjän CV katsoo tulevaan ja kertoo, millainen tyyppi olet ja mitä haluat seuraavaksi tehdä. Kun tavoitteita ja osaamista sanoitetaan yhdessä, tekstiin piirtyy kuva juuri sinusta. Kun vahvuutesi ja seuraavat tavoitteesi ovat selvillä, erotut positiivisesti muista devaajista, jolloin sopivan paikan etsiminen ja osaamisesi myyminen helpottuu. Myös asiakkaamme voi olla varma, että heillä on oikea, motivoitunut tyyppi juuri kyseiseen projektiin.

Cloudamitella sovitaan aina yhdessä, mihin osaamistasi tarjotaan ja mikä on oikea hinta kyseiseen tehtävään. Meille läpinäkyvyys on tärkeä arvo. Tarvittaessa valmistaudumme yhdessä myös haastatteluun, mikä voi tarkoittaa esim. yleisimpiin haastattelukysymyksiin valmistautumista tai jännitystä lievittävien menetelmien opettelua. Uraohjaus auttaa ohjelmistokehittäjää omien toiveidensa mukaisiin tehtäviin ja on siksi meillä osa palvelevaa ja valmentavaa johtamista. Tavoitteenamme on, että jokainen cloudamitelainen rakentaa vaivattomasti omannäköisensä urapolun.