-

Pestaudu konsultiksi

Pesti-päivillä moni kävijä huomaa ehkä ensimmäistäkin kertaa, että työ- ja harjoittelupaikkoja on erilaisissa työpaikoissa: tuotetaloissa ja konsulttina. Cloudamite on konsulttitalo, mikä tarkoittaa, ettei meillä ole omaa tuotetta, vaan autamme asiakkaitamme onnistumaan tuotteidensa kanssa. Suurin osa tiimistämme on liiketoiminnan kannalta olennaisissa rooleissa asiakkaiden projekteissa eli esim. Tech Lead, arkkitehti tai Senior Developer -tittelillä.

Junnutkin voivat työllistyä konsulttina, vaikkei oma osaaminen olisikaan vielä gurutasolla. Meillä on neljä junioria ensimmäisessä ICT-alan työpaikassaan. Heistä kolme on tullut taloon harjoittelun kautta. Ajatuksemme harjoittelijoiden suhteen on hakea sitä kautta pitkäaikaisia työntekijöitä. Joku tulee cloudamitelaiseksi kesken opintojen ja kasvaa harjoittelun kautta ammattilaiseksi, osa tulee pitkän linjan seniorina kaverien houkuttelemana.

Miksi hakeutua konsultiksi Cloudamiten tiimissä?

Konsulttina työskentelemisessä on paljon hyviä puolia. Tässä tekstissä on koottuna niitä, jotka meillä cloudamitelaisilla tuli ihan ensimmäisenä mieleen.

Kahden työyhteisön tuki

Cloudamitelaiset usein puhuvat yhteisön tuesta: jaamme tietoa niin Slackissä kuin yhteisissä tapaamisissakin (esim. Monthly Sauna). Konsulttina sinulla on kahden tiimin tuki: asiakkaalla olet ihan normaalisti yksi tiimiläinen muiden joukossa, vaikka palkan maksaakin Cloudamite.

Lisäksi voit (liikesalaisuudet huomioiden) tukeutua Cloudamiten työkavereihin, jotka mielellään opettavat, pohtivat yhdessä kanssasi ääneen ja selvittävät ratkaisuja pulmiin. Juniorina, etenkin ensimmäisessä työpaikassa, voi tulla monia kysymyksiä niin lomista, veroasioista kuin työterveydestäkin. Meillä näitäkin kehtaa kysyä eikä tarvitse jäädä yksin tai Jodelin varaan työelämän pelisääntöjen kanssa.

Työnantaja on puolellasi

Palkkamallimme on reilu ja rehti, kuten koko firma. Malli on sama niin junnulle kuin sennullekin. Koska jokainen saa palkan laskutushintansa perusteella, on työnantajankin etu, että sinun palkkasi nousee. Tämä muuttaa tilannetta niin, että palkankorotusta ei tarvitse anella esihenkilöltä, vaan me neuvottelemme sen sinunkin puolestasi asiakkaan kanssa. Cloudamite ja työntekijä ovat siis samalla puolella pöytää myös palkan suhteen.

Sama koskee myös muita haastavia tilanteita työssä. Jos tiimissä on hankaluuksia tai työn suhteen on muita haasteita (esim. liiallinen työmäärä, ongelmia työilmapiirissä, asiakkaan YT:t, oman uran suunnittelu), et ole ongelmien kanssa yksin, vaan Jani ja Katariina ovat apunasi.

Cloudamitelle työntekijät ovat tärkeintä; ilman tekijöitä ei ole koko firmaa, joten haluamme pitää jokaisesta erityisen hyvää huolta.

Verkostoituminen

Konsultin työ antaa mahdollisuuden laajentaa ammatillista verkostoaan. Työskennellessäsi erilaisten asiakkaiden kanssa tapaat monia ihmisiä eri yrityksistä ja aloilta. Tämä verkosto voi olla kullanarvoinen tulevaisuuden työmahdollisuuksien tai yhteistyökumppanuuksien kannalta. Cloudamiten työkavereiden verkosto hyödyttää myös sinun työllistymistäsi.

Monipuolisuus

Konsultin työ ei tarkoita pelkkää yhtä projektia tai yhtä teknologiaa. Se tarjoaa mahdollisuuden työskennellä erilaisten asiakkaiden kanssa ja oppia erilaisista liiketoimintaympäristöistä. Usein meillä devaajat ovat samalla asiakkaalla pitkähkön ajan, usein yli vuoden. Tällöin opit projektissa syvällisesti, mutta konsultin rooli mahdollistaa myös projektien vaihtumisen. Tämä monipuolisuus antaa sinulle mahdollisuuden laajentaa taitojasi ja jatkuva kehittyminen varmistaa työmarkkina-arvosi myös jatkossa. Konsulttina et jumahda vanhentuneeseen teknologiaan, vaan osaamisesi pysyy hyvin työllistävänä. Useat yritykset arvostavat konsulttikokemusta ja näkevät sen merkkinä nopeasta sopeutumisesta ja kyvystä ratkaista monimutkaisia ongelmia.

Joustavuus

Usein konsulttina työnhaku toimii eri päin kuin perinteisesti: yritys hakee hyvää tyyppiä, jonka osaaminen vaikuttaa kiinnostavalta, ja etsii sitten tälle sopivan projektin. Konsulttina voit usein vaikuttaa siihen, millaiseen projektiin tai työpaikkaan haluaisit seuraavaksi. Tämä tarjoaa joustavuutta ja mahdollisuuden sovittaa työskentelysi omaan elämäntilanteeseesi.

Kiinnostuitko?

Niin mekin sinusta! Lähetä vapaamuotoinen hakemus sähköpostilla ja kerro meille itsestäsi. Myös listaus tuntemistasi teknologioista ja mahdollinen haave uran suunnasta kiinnostaa meitä. Hakemuksen muodolla ei ole väliä, mutta jos sinulla on esim. GitHubissa omia projektejasi, kannattaa linkata se hakemukseesi.

Pestaudu konsultiksi! Mitä ne konsultti-devaaajat ovat ja miksi sellaiseksi kannattaa hakeutua? Cloudamite kertoo!